Orientoivalla viikolla pääsimme tutustumaan paitsi toisiimme ja tuutoreihimme, saimme myös opastetun kierroksen eläinsairaalassa. Pieneläinsairaalan puolella kiersimme muutamilla osastoilla ja väistelimme käytävillä kulkeneita, häntäänsä heiluttaneita potilaita. Meille kerrottiin, että sairaala on tosiaankin opetussairaala, eli tarkoitus on opettaa meitä tulevia eläinlääkäreitä. Pääasiassa sairaala saa kandeista hyvää palautetta, mutta osa lemmikkien omistajista tietysti kokee tämän opetustyön epämiellyttävänä, koska sitä tehdään juuri heidän lemmikillään. Omistajien mielen saa monesti rauhoitettua, kun kerrotaan, että toimenpidettä suorittavaa kandia valvoo koko ajan pätevä professori, joten lemmikki on varmasti hyvissä käsissä. Toimenpidetilanteet rauhoitetaan siten, että omistaja poistuu huoneesta ja opiskelija saa rauhassa ilman ylimääräisiä silmäpareja tehdä tarvittavat toimet opettajansa valvoessa ja neuvoessa vieressä. Ensimmäiset kerrat ovat varmasti stressaavia, ja hätääntynyt omistaja vieressä ei todennäköisesti ainakaan auta ensimmäistä kertaa koiran jalasta suonta etsivää kandia saamaan kanyyliä paikalleen. Kritiikkiä saattaa tulla myös sairaalamaksuista, mutta tässäkin on hyvä muistaa se, että Viikin eläinsairaala päivystää vuorokauden ympäri ja siellä on käytössä aivan uusin tutkimustieto ja -tekniikka ja käytettäviä laitteitakin on enemmän kuin tavallisilla klinikoilla yleensä.
Hevossairaalassa yllätti hevosten määrä, en ollutkaan tajunnut aikaisemmin miten paljon potilaita siellä todellisuudessa onkaan. Viime vuonna hevossairaalassa oli oppaanamme toimineen hoitajan mukaan noin 3500 potilasta. Tälläkin opastetulla kierroksella aika moni karsinoista oli täynnä. Kuten pieneläinsairaalan puolellakin, myös hevossairaalassa on erillinen osastonsa eristetyille eläimille. Näihin viedään ne eläimet, joilla epäillään olevan tarttuvia tauteja tai joilla tiedetään olevan niitä. Yhdellä osastolla on hevosten juoksumatto, jonka avulla voidaan tutkia monia rasituksenaikaista fysiologiaa. Toiveena hevossairaalalla olisi saada rakennettua maneesi lähistölle, jotta hevosten liikettä voitaisiin seurata paremmin myös ratsastettaessa tai juoksutettaessa. Hevossairaalassa käy kerran viikossa kengittäjä, joka hoitaa sairaskengitykset. Kierros oli todella mielenkiintoinen, mutta valitettavasti vuosikurssimme pitää malttaa vielä jokunen hetki odotella ennen kuin pääsemme vitosella eli klinikkavuonna sairaalaan töihin. Ensikosketukset hevossairaalaan on kuitenkin tiedossa jo ensi vuoden puolella varsasitterikurssilla!
Vaikka kierros kokemuksena oli äärimmäisen positiivinen, vastaan tullut eutanasia-potilas sai ajattelemaan. Itkevän omistajan näkeminen sai omankin mielen surulliseksi, vaikka kyseisen tapauksen kohdalla eutanasia oli omistajankin mielestä oikea ratkaisu. Toisaalta on hyvä miettiä näitä ikäviäkin puolia jo tässä vaiheessa, koska eutanasia tulee todennäköisesti jokaisen meidän eteemme vielä joskus.
Toinen orientoivan viikon vierailukohteistamme oli Korkeasaaren eläintarha, johon tutustuimme kahdessa ryhmässä. Pääsimme kyselemään eläintarhan eläinlääkäriltä kysymyksiä ja sen jälkeen saimme vapaasti kierrellä eläimiä ihmettelemässä. Mihinkään erillisiin häkkien "takatiloihin" ei meilläkään ollut pääsyä, sillä niissä eläinten on tarkoitus saada olla aivan rauhassa. Myöskään Korkeasaaren vieressä olevaan villieläinsairaalaan ei näin isoa porukkaa oteta, jottei eläimille synny paniikkia. Jotkut linnut kuulemma saattavat seota monesta ihmisestä, sekä määrän että äänen takia, ja lentää häkin seiniä päin.
Villieläinsairaalaanhan esimerkiksi palokunta tai poliisi voi tuoda loukkaantuneita villieläimiä hoidettavaksi, mutta myös yksityiset ihmiset tuovat löytämiään eläimiä hoitoon. Kaikkia eläimiä ei kuitenkaan voida auttaa. Monille petolinnuille siiven murtuminen on kuolemantuomio, sillä vaikka siiven lastoittaisi ja se luutuisi, se ei toiminnaltaan vastaisi täysin ehjää siipeä eikä lintu pärjäisi luonnossa, sillä vähänkään vaurioituneen siiven takia se ei ehtisi napata saalista kiinni. Toisaalta taas villieläimet on tarkoitus palauttaa sairaalasta luontoon, joten leimautumista ihmiseen ei saa tapahtua. Eläinlääkärin mukaan käytännössä noin 40% villieläinsairaalaan tuoduista eläimistä pystytään hoitamaan ja palauttamaan luontoon. Siksi eläinsairaalassa joudutaankin aika raa'asti punnitsemaan, mitä eläintä voidaan auttaa ja mitä ei. Jos eläintä ei voida auttaa takaisin luontoon, lopettaminen on ainoa keino vähentää eläimen kärsimystä.
Eläintarhan eläinlääkäriltä kysely oli todella mielenkiintoista ja mukaan tarttui paljon uutta tietoa. Ei sitä aina tule ajatelleeksi, ettei leijonaa mennä tuosta noin vain nukuttamaan ja tekemään leikkausta, vaan pelkkä suunnittelukin pitää tehdä todella huolellisesti. Lisäksi monien eläinten häkkeihinhän ei turvallisuussyistä voi mennä nukuttamaan eläintä pistämällä piikkiä kylkeen, vaan nukutus pitää hoitaa esimerkiksi ampumalla nukutuspistos kauempaa eläimeen. Joidenkin peuransukuisten eläinten (valitettavasti en muista tarkempaa lajia) nukuttamisessa voi mennä kolmekin päivää niiden juostessa eläinlääkäriä kovaa karkuun! Korkeasaaren eläinlääkäri pyrkii tekemään toimenpiteet eläimille jo ennen saaren avaamista yleisölle, joten näitä tilanteita harvemmin pääsee todistamaan.
Kyselyn aikana tuli puhetta myös ajankohtaisesta aiheesta eli delfiinien elinolosuhteista delfinaariossa ja eläintarhaeläinten olosuhteista ylipäänsä. Näitä mietittäessä onkin hyvä aina muistaa, että eläintarhassa eläimillä on usein paljon paremmat olosuhteet kuin esimerkiksi koirilla, jotka saattavat olla yksin kotona helposti yli 8 tuntiakin omistajan ollessa töissä. Korkeasaaren eläinlääkäri nosti esiin seikan, joka ainakin itselleni kolahti aika hyvin: koira on ainoa eläinlaji, joka ei saa päättää ulostamisajankohtaa itse, vaan se on siinä suhteessa täysin riippuvainen ihmisistä. Näin ajatellen kerrostalossa elävillä koirilla on aika paljon huonommat elinolosuhteet kuin eläintarhaeläimillä, joille pyritään ainakin Suomessa järjestämään mahdollisimman luonnolliset olosuhteet.
 |
| Kamelit sateensuojassa |
Yksi mieleen jäänyt asia koski virikkeitä, jotka liittyvät läheisesti paitsi eläintarhaeläimiin, myös tuotantoeläimiin ja miksei tietysti lemmikkieläimiinkin. Virike on virike vain jos se otetaan välillä pois. Jos virike on koko ajan eläimen saatavilla, se ei ole enää virike vaan se on osa eläimen normaalia elinympäristöä. Se ei ole enää uusi asia, joka herättäisi eläimen uteliaisuuden. Monille eläinlajeille on luontaista juuri uteliaisuus, joka ei pääse loistamaan virikkeettömässä ympäristössä.
Eläintarhojen olemassaolo on asia, josta on varmasti monenlaisia ajatuksia. Monien mielestä eläimiä ei saisi pitää vankina vain ihmisten viihdyttämisen takia, mutta näin ajatellen ihmisillä ei olisi lemmikkejäkään. Toki äärimmäisten mielipiteiden mukaan lemmikkejä ei pitäisi olla ollenkaan. Eläintarhoilla on kuitenkin tärkeä tehtävä varsinkin uhanalaisten lajien ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Korkeasaaren eläintarha on mukana suojeluohjelmassa, johon kuuluvat mm. lisäännyttämisohjelma sekä luontoonpalauttaminen. Eläimistä opettaminen ja valistaminen on myös eläintarhojen tärkeä tehtävä. Nykyihmiset tuntuvat vieraantuneen kaikesta mahdollisesta eläimiin liittyvästä, paitsi ehkä siitä omasta lemmikkikoirastaan. En usko, että kouluissa riittäisi pelkkä opetus kertomalla, että näitä leijonia elelee jossain tuolla Afrikassa, vaan uskon että eläimen konkreettinen näkeminenkin auttaa ihmisiä ymmärtämään maailmaa paremmin. Sama pätee myös tuotantoeläinpuolella, jossa onkin selkeä kuilu kuluttajien ja tuottajien välillä. Harvaa enää kiinnostaa ajatella, mistä se vakuumipakattu jauheliha todella onkaan peräisin. Tähänkin toki on ollut pientä muutosta ja kiinnostusta havaittavissa.
Näiden vierailujen lisäksi vuosikurssimme tekee joulukuussa vierailun Saaren klinikalle Mäntsälään. Toisaalta Saarelle olisi halunnut päästä jo nyt, mutta onpahan ainakin jotain mitä odottaa.
Postauksen kuvat Korkeasaaresta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti